|
Yrittäjien ja työläisten korkea verotus on pahin talouskasvun este, muistutti liikemies henkeen ja vereen Cashimir Gylden torstaina kunnan budjettiseminaarissa pitämässään standup-alustuksessa.
-Vapaa-ajalla on arvoa. Itse asiassa se on ainoa verottamaton hyödyke. Miksei sitä veroteta? Gyldenin mielestä vapaa-aikavero neutraloisi taloudelliset päätökset, joita kunnanhallinto tekee. -Jos työstä ja vapaa-ajasta ei jää mitään käteen verotuksen jälkeen, niin silloin ovat katteet kohdillaan, hän muistutti.
”Downshiftaaminen” on Gyldenin mukaan ”nykyajan natsikommunismia”. -Saa työskennellä vähemmän, mutta silloin pitää hyväksyä korkeampi verotaso, hän totesi. Gyldenin laskelmien mukaan vain naurusaarelaiset tekevät vähemmän töitä kuin suomalaiset. -Mutta naurulaisilla on sontaa jota myydä ja he ovat muutenkin fiksumpia.
Suomalaiset tekevät töitä noin 150 tuntia vuodessa. Tämä ei kunnankansleri Juhana Pellinapan mukaan olisi vielä ongelma, mutta ongelmaksi se muuttuu kun töitä tehdään vain kymmenen vuotta ennen sairaseläkettä. -Kiinalaiset tekevät töitä 70-80 vuotta. Tästä syystä Kiina onkin 2000-luvun Nokia, hän muistutti.
Hamelinna aikookin ensi vuonna verottaa vapaa-ajasta. Rahaa kilahtaisi kaupungin kassaan näin tsiljoonaa ekua lisää. Pellinapa ehdottaa, että Hamelinna Oy korottaa veroprosentin 42:een.
Kunnankansleri Juhana Pellinapan ohjastama mopo törmäsi yleiseen etuun ja ajautui kansan päälle, jonne se pysähtyi kunnanvaltuuston hiekkalaatikkoon torstaina iltapäivällä.
Vakavan onnettomuuden riski oli ilmassa Kävelykadun jatkeella kun kunnankansleri Pellinapa torstaina virastoaikana johti vauhtihumalassa kuntaa päin mäntyä. Siitä Pellinapan mopo jatkoi matkaansa kunnanvaltuuston pelikentälle, jossa se pysähtyi vasta hiekkalaatikkoon. Pullo oli siihen mennessä tyhjä ja pää täynnä visioita.
Pellinapalla on VIP-ajokortti, jolla saa puhaltaa alkometriin vaikka 4,2 promillea. Mopossa olivat mukana pelkääjän paikalla kunnan veronmaksajat.
Tapaus katsotaan läpi sormien, painetaan villaisella ja unohdetaan ennen seuraavia kunnallisvaaleja.
Hameleaks löysi kunnan talvipalatsin roskiksesta aiheeseen liittyvän mp3-nauhan.
Rautatien tunnelityömaan paalutus vaikuttaa liikenteeseen maanantaista alkaen. Hamelinnan rautatien yli rakennettava katteen työmaa aiheuttaa isoja muutoksia Hellsinki - Tampere -radan liikenteeseen Hamelinnassa. Rautatie muuttuu yksiraiteiseksi ja nopeusrajoitus pudotetaan jopa 50 kilometriin tunnissa. Muutos astuu voimaan hetimiten. Tämä tarkoittaa että Hellsinkiin töihin menevät joutuvat palaamaan junalla Lahteen.
Hamelinnassa alkava rautatien tunnelityömaan paalutus tarkoittaa, että kustannukset on paalutettu tsiljoonan ekun huitteille ja katetyömaan kohdalla katteet ovat kohdillaan. Liikenne palautetaan kaksiraiteiseksi vuoteen 2042 mennessä. Tunnelityöstä vastaava Moonlight Trading Company (MOTR Co) aloittaa rautatien tunnelin paalutustyöt lokakuun lopussa. Ensimmäisenä paalutetaan tunnelin kivijalka, ja välittömästi sen jälkeen puujalka.
Junaradan kateurakan tavoitteena on valmistua kesäkuussa 2042. Sen jälkeen MOTR Co alkaa rakentaa katteen päälle rautakauppakeskusta ja pilvilinnoja.

Arkitehtitoimisto Heebo & Kaiffarit Oky:n laatima päivitetty visio junaradankatteesta.
Kuntaliitoksia on perusteltu ja vastustettu palveluilla. Liitosten perustelijat sanovat, että vain isommassa kunnassa palvelut voidaan keskittää. Vastustajat puolestaan sanovat palvelujen häipyvän liitosten myötä syrjäkyliltä kuntakeskustaan. 40 000 asukkaan Hamelinna on rautatiepysäkki Vetelä-Hämeessä, ja kyläläisillä on kuntaliitoksista kokemusta.
Hamelinna on muutaman vuoden sisällä paisunut kuin varpusparvi. Pimeää keskiaikaa vuodesta 1639 elänyt hämäläiskylä ei ole kuulunut Suur-Helsingille eikä Suur-Tamperelle siitä yksinkertaisesta syystä, ettei sen brandy ole ollut haluttava, vaan on jäänyt Lammin sahdin varjoon. Niinpä Hamelinnan kunnanjohtaja Juhana Pellinapa läänitti naapurikunnat alusmaikseen pari vuotta sitten.
Toimistojohtaja Olavi Ivalon juuret ovat syvällä Lammissa, mutta hän muutti Hamelinnaan heti kun oli tienannut matkarahat. -Ennen oli niin epätoivoista. Yrittäjyys oli varattu suurkorporaatioille ja politiikka neuvostoliittolaisille. Sosialismi haisi. Olimme kaikki ulkopuolisia, kokonainen kylä. Loputtomia kokouksia loputtomine puhenvuoroineen. Laihaa kahvia, ei kermaa. Rumia ja tyylittömiä kollegoja. Sanalla sanoen helvetti maan päällä tai laivaristeilyllä.
Kuntaliitoksen myötä useiden Hamelinnan asukkaiden hirvenlihan, sahdin ja Iittalanlasin hakumatkat lyhenivät sata prosenttia, kun palvelut keskitettiin keskuskuntaan. Myös kuutisen vuotta Hyvävelikylässä asunut hevostilanjohtaja Erkki Nurkalauta hirnui äänensä käheäksi kuntaliitoksen puolesta. -Ensinnäkin joku Lammi on oikeasti kaukana Hamelinnasta, menee kuinka lujaa hyvänsä niin se on rapiat 15 minuuttia. Keskittämällä maaseudun palveluja - kuten ny vaikka hevon- ja lehmänkauppaa - ne saadaan lähemmäksi kuntalaisia.
Nokan koputtamista ei jäänyt
Hamelinnan mallin mukainen kuntaliittymä tapahtui täysin kivuitta. Maalaiskuntien asukkaat valittivat valituslautakuntaan, joka koostui paljasjalkaisista hamelinnalaisista, eikä lautakunta ottanut valituksia käsittelyyn.
-Minulla on omassa kotona kasvava nuori. Maaseutuidylli, rauhallinen kasvuympäristö sekä puhdas ilma ja terveellinen ruoka ovat nyt lähempänä kasvavaa nuorta, maalailee yksinhuoltajataloudenjohtaja Satu Nuokku-Karhiainen Katumasta.
Lammin vaihtuminen Hamelinnaksi sai myös lammilaisuutta haikailevan rosmon kähveltämään Lammin vaakunan entiseltä kuntarajalta. Hamelinnan rikosylijohtaja Sokton Gifu toivookin, että nyt hamelinnalaisina maalaiskuntien hunnilaumat oppivat käyttäytymään siivosti ja rikollisuus Lamminkin kaupunginosassa alenee.
Lammin ex-johtaja Sakari I. Kari on sitä mieltä, että kunnan vaihtaminen teki silkkaa hyvää. -Nyt aurinko paistaa ja linnut laulavat. Asiat ovat paremmin kuin hyvin. Lammi on edelläkävijä niin verkko- kuin internet-palveluissakin, esimerkiksi lasten ja vanhusten päivähoito on nyt kokonaan sähköisessä muodossa Hamelinna Oy:n Facebook-sivuilla, myhäilee iloinen Kari tukeva eläkesalkku takataskussa pullottaen.
Kunnanjohtajat hellyttävän yksimielisiä
Vetelä-Hämeen kaupunkien johtajat kannattavat kuntaliitoksia. Kaupunkien johtajien mukaan tämä tarkoittaa Hämeessä sitä, että kunta muodostettaisiin Hamelinnasta eli maakunnassa olisi vain yksi kunta. Hameen Sanomien tekemään kuntajohtajakyselyyn vastasi kaksi vetelähämäläistä kuntajohtajaa, Hamelinnan kaupunginjohtaja ja Hamelinnan apukaupunginjohtaja.
Hamelinnan tapaus kertoo sen, että kuntaliitoskuvioissa johtajat tietävät mikä on hyvää kansalle. Kuntaliitoksella voi vaikuttaa sellaisiin kuntarajoihin, jotka raatihuoneella koetaan haitallisiksi.

Arkitehtitoimisto Heebo & Kaiffarit Oky:n laatima digitaalinen mielikuva Lammin raitista juhannuksena.
Hamelinnaan suunnitellun 666-kerroksisen Drink Drunk Center -viinatalon kerroksia on jatkosuunnitelmassa karsittu 999:llä. Samalla maamerkiksi aiotun rakennuksen korkein osa litistyy maan alle.
-Tämäntyyppisissä hamkkeissa on yleinen totuus, että ainakin murto-osan tiloista pitäisi olla vuokrattu, ennen kuin rakennustyöt voivat alkaa. Jatkoselvitykset osoittivat, että 666-kerroksinen rakennus ei tässä tapauksessa ollut realistinen, valottaa mammuttimaisen hamkkeen myyntipäällikkö Cashimir Gylden.
-Tiloista ehdittiin kuitenkin jo vuokrata 1,2 promillea, ja vuokravakuuksien maksamiseksi joudumme kaivamaan paikalle kymmenen metriä syvän montun ja myymään maa-ainekset, sanoo Gylden.
Rakennustyöt alkoivat kesällä
Maan kaivaminen Hamelinnan alta alkoi kesälomien aikaan. -Homma saatiin luikkaasti alkuun kun vihreät olivat kesälaitumilla pipertämässä, hykertelee Gylden.
Soranotto viinamäen tontilla ulottuu pohjavedenpinnan alapuolelle. Näinollen paikalle rakennetaan viinalampi. Gylden ei vielä paljasta mitä viinamerkkejä lampeen kipataan. Vallitseva taloustilanne ei myyntimiestä pelota.
-Kyllä se lisähaastetta tuo mutta ei tätä hamketta kaada. Tämä on pitkäaikainen investointi, ja on itse asiassa eduksi, että pääsimme aloittamaan rakennustyöt nyt matalasuhdanteen aikaan. Työvoima on halpaa. Sitten kun rakennus on valmis, työläiset ovat rikastuneet, heillä on varaa ostaa viinaa ja meillä on jälleen noususuhdanne, ennustaa Gylden.
Drink Drunk Centerillä on yhteistyökumppanina Aalto-Ammattikorkeakoulu. AA haluaa viinalampeen aaltoenergian hyödyntämistä tutkivan ”boozing lab” -laboratorion. Viinalampi aiotaan varustaa viimeisimmällä huoltotekniikalla. Mäskit läjitetään Parolan ja Turengin päälle. Viinalampi valmistunee vuonna 2042 ja tulee maksamaan arviolta tsiljoona ekua.

Arkitehtitoimisto Heebo & Kaiffarit Okyn laatima digitaalinen visio viinalammesta.
Hurjaan verkkosuosioon noussut Hattulan Viikonloppu-Uutisissa itseään haastatellut vuokranvälittäjä Ammo Kinderman ei todellisuudessa ole laillistettu vuokranvälittäjä, paljastaa Hameen Sanomat. Aikuisten oikeasti Kinderman on HS:n verkkopäiväkirjan mukaan standup-kroonikko, joka omistaa tappiolla kyntävän tomaattihautomon.
-He lähestyivät minua, kertoo Kinderman lehdelle HVU-haastattelunsa taustoista.
-Haen huomiota. Se on pääsyy siihen, miksi esiinnyn julkisuudessa. Se on syy siihen, miksi lupauduin HVU:n haastatteluun. Vuokraaminen oli vitsi. Se ei ole minulle liiketoimintaa, vaan osa harrastusta. Olen puhuja ja puhun sitä enemmän, mitä enemmän siitä maksetaan, Kinderman vuodattaa HS:lle.
Kinderman laukoi HVU:n haastattelussa suorasukaisia kommenttejaan Hamelinnan velkakriisistä. -Kansan verorahat eivät hallitse kuntaa. Juhana Pellinapa hallitsee kansan verorahoja, mutta hänelle pitäisi jo ladella erorahoja, Kinderman muun muassa riimitteli.
Hamelinnan kunnanhallitukselta saamansa ohjeen mukaisesti HS:n mielikuvatoimittaja Alma Meedio ilmoitti, että tapauksen johdosta Hattulan Viikonloppu-Uutisten ilmestyminen loppui viime viikkoon.
Erityistarkastus on osoittanut vihreitä Hamelinna Oy:ssä. Insulttitoimisto Copycat Companyn raportin mukaan vihreät ovat livahtaneet mukaan ketjutussopimuksissa vuosina 1459-2011. Sen sijaan merkittäviä väärinkäytöksiä kohutun kuntakonsernin rahavarojen käytössä ei tarkastuksessa havaittu. Hamelinnan tarkastuslautakunta saa erityistarkastuksen kumileimattavakseen tänään alkavalle seminaariristeilylle. Kunnanjohtaja Juhana Pellinapa myöntää, että konserniohjaukseen on saatava klappia.
-Vihreistä on uskoakseni opittu. Kun Copycatin raporttia katsoo, niin kovin suuria vihreitä ei ole ollutkaan, he ovat aika pieniä, mitä omistajaohjauksen ja hallitustyöskentelyn näkökulmasta on ollut. Toisaalta aina kun meillä on laaja konserni, niin sitä pitää tarkastella sormien läpi, että asiat hoituvat hyvin, toteaa juuri edellisestä seminaarista Las Palmasissa palanut Pellinapa silminnähden rustottuneena.

Erityistarkastuksen yhteydessä löydetty vihreän tunnusmerkki.
Hamelinna saa jälleen uuden tuhansien miljoonien rakennusmoolokin. Asuntomessualueen takapihalle rakennetaan kaupungin tarvitsemia turvaluokiteltuja suojatyöpaikkoja. Suunnittelemisen on arvioitu maksavan ziljoonaa ekua. Luvituslautakunta käsitteli suojatilan rakentamista eilen.
Loppusijoitusvaraston ajotunneli sijoitetaan liito-oravien suojelualueelle, samoin kuin käyttäjien tarvitsemat vöyräät työtilat autotalleineen. Varsinainen toiminta on turvaluokiteltua ja säteilyturvalain perusteella salassa pidettävää. Uusi toiminta tuo myös tuhansia salaisia työpaikkoja kuntaan.
-Me voitimme sijoituspaikkakilpailun. Hamelinna ei ollut ainoa sijoituspaikka valmistelun alkuvaiheessa, kisassa vahvoilla oli myös Telajärvi, tunnustaa Hamelinna Oy:n business manager Satu Nuokku-Karhiainen. Hamelinna Oy toivoo uuden toiminnan tuovan myös elinvoimaisuutta asuntomessualueelle, joka oli jo vaipumassa lohduttomuuden isoon suohon.
-Meidän etumme on tietysti se, että kuntakeskus on logistisesti keskeisellä paikalla globaalilla maailmankartalla ja tässä on hyvät yhteydet Tukholmasta Vladivostokiin, niin internetissä kuin webissäkin, Nuokku-Karhiainen päivittelee Hamelinnan Farcebook-sivulla.
Kallioperä oli sopivaa ”Ă–-files luolalle”
Kymppitieltä Hevonkuuseen johtavan tien lähelle rakennettava kalliobunkkerin paikka valikoitui kun vuokranvälittäjä Ammo Kinderman Copycat Companystä tarjosi kaupungille edullista sopimusta Gyldenin kartanon maista. -Tutkimusselvitykset osoittivat, että Hevonkukkula on hyvä kallioperältään ja toisaalta se on myös hyvällä paikalla lähellä keskustaa mutta kuitenkin niin kaukana, suitsuttaa Kinderman.
Suurmaanomistaja Cashimir Gyldenillä ei ole mitään tietoa hankkeesta. -Va fö’ finn menar det här? Jag har ingen tieto!
Työt voitiin kuitenkin aloittaa koska kaupunginlakimiehen mukaan lautakunnan päätös on sitova ja lainmukainen. Bunkkeriin on aikomus säilöä Loviisan Hästholmesin uraanivoimalajätteen lisäksi Hamelinna Oy:n hallinnon ja lautakuntien paperit sekä Partia Hold’em Oy:n lahjatavaravarasto.
–Saimme napattua puolet Suomen uraanijätekaupasta, ja seuraava askel on neuvotella tänne myös Eurojoen plutoniumit. Kun rakennustyöt saadaan valmiiksi, paikallisten asukkaitten kannattaa alkaa käyttää foliohattuja, koska säteilytasot alueella ylittävät reippaasti kaiken tähän asti Hamelinnassa havaitun säteilyn, hehkuttaa sädehtivä Nuokku-Karhiainen.
Tavoitteena on se, että uusi toiminta tuo lisää globaalia huomiota Hamelinnan hallintomallille. Myös lähellä käynnistyvä Angerkosken kerrostalolähiön poikkeusluvitus lisää palvelutarvetta. Rakentamisessa pyritään siihen, että se häiritsee ympäristöä mahdollisimman vähän. Työmaaliikenne Hamelinnan kuntakeskuksen kohdalla on ohjattu kulkemaan rautatiesillan ja moottoritien siltojen kautta.
Loppusijoituspaikan rakennustyöt alkoivat alkuvuodesta. 
Arkitehtitoimisto Heebo & Kaiffarit Oky:n laatima digitaalinen havainnekuva loppusijoitusbunkkerista.
Sadan miljoonan ekun rautakaupan ja rakentamisen kauppakeskus, Rautakauppakeskus Spede on tulossa Hamelinnaan. Toiveena on saada pääradan katteelle rakennettavaan kauppakeskukseen maailman suurimmat yritykset ja niitä tukevia veronmaksajia. Hiljaiset rautakauppakiinteistöt sopivat mainiosti myös nukkumalähiöksi.
Hamkkeen toteuttava arkitehtitoimisto Heebo & Kaiffarit Oky uskoo keskeisten liikenneyhteyksien ja sijainnin tuovan rautakauppakeskukseen multeista ja puttereista kiinnostuneita yrityksiä ja asiakkaita.
-Kysyntää on ollut sen jälkeen kun suunnitelma julkistettiin, sanoo Koheltamiskeskus Osakeyhtiö KOHKOn toimistojohtaja Olavi Ivalo. –Monet ovat udelleet, että ”Mitä ruutanaa?”. Uutta paikkaa hän pitää ihanteellisena; se on Turku-Pietari -valtaväylän varressa, ohi ajaa vuorikaudessa noin 10 000 autoa, ja lujaa. Hamkkeen ensijaisena kohteena ovat Hamelinnan vaikutusalueen vajaa kuusi miljoonaa asukasta.
-Tulijoitakin on, lupaa Heebo & Kaiffarien adhd Henry Heebo, mutta ei tiedä vielä nimiä.
-Kiinnostuneita on niin paljon, ettei nyrkkiin puristettu käsi sekaan mahdu. On suurempia rautakaupan ketjuja, kuten Pasirepairs ja Markoradio, jopa myös sellaisia joita täällä ei ennestään ole nähtykään, ja sitten pienempiä nappikauppaan liittyviä toimijoita, niitä on, sanotaan – kymmenen nyt ainakin melko varmasti. Hamelinna on kasvava ja kehittyvä suurkuntakeskus, täällä pöhisee ja pihisee, puhisee Heebo.
Ovet avataan kesällä 2042
Rautakauppakeskuksen poikkeusluvitus rautatien ylle alkaa tänä syksynä. Rakennustyöt käynnistyivät kesällä ja koko Spede on valmis keväällä 2042. Liike- ja toimitiloja tulee suunnitelman mukaan yli 40 000 neliökilometriä, joihin mahtuisi 2 000-3 000 yritystä.
Rakentaja odottaa, että pääradan toisella puolella olevissa vanhoissa peltihökkeleissä olevat alan yritykset kirmaavat kilvan uutuutta säihkyviin tiloihin, jolloin Vanaveden äärellä olevalle ongelmajätemaalle vapautuu tilaa asuinrakentamiselle.
-Hamelinna tulee saamaan aivan uusia asuinalueita, jonne sijoittaa eläkeläisiä, kertoo Heebo.
Raha liikkuu ja käy pyydykseen Hamelinnassa
-Moottoritien päälle tulee vähittäiskaupan keskus Katiska, keskustan pohjoispuolelle on suunnitteilla Euroopan suurin viinakaupan keskittymä ja nyt junaradan päälle rautakauppakeskus. Hamelinnassa ovat menossa satojen miljardien investoinnit, sanoo Hamelinna Oy:n business manager Satu Nuokku-Karhiainen.
-Niin kuin yksi pörssibloggaaja kertoikin, että johan ovat kukkaronnyörit avautuneet. Hamelinna on keskeinen ja kasvun paikka. Näillä kaikilla on oma tarkoitusperänsä, mutta rakennuspuolta ja kauppaa itsellään ja autokauppaa ja tällä tavalla, elikkä ne vain tukee tätä sijainnin merkitystä, niinku, Nuokku-Karhiainen toteaa.
Erityisenä haasteena rautakauppakeskuksen rakentajalle ovat vilkkaan Tukholma-Vladivostok -valtaväylän liittymät keskuksen alueelle. Rautakauppakeskus Speden kustannusarvio on vajaa sata miljoonaa ekua. 
Arkitehtitoimisto Heebo & Kaiffarit Oky:n laatima digitaalinen havainnekuva rautakauppakeskuksesta.
Hamelinna Oy:n uudelle business managerille Satu Nuokku-Karhiaiselle on jo selvää, että Hamelinnalle pyritään heti alusta alkaen muodostamaan maine eli brandy. Alueesta halutaan tehdä kiinnostava asuin- ja sijoituskohde. Moottoritieltä Vanaveden rantaan ulottuvalle maa-alueelle nousee lähivuosina arvokkaita asuntoja.
-Sisustushomeen riivaama vanha puutalokanta puretaan maan tasalle ja tilalle rakennetaan korkealentoisia asuntoja, ei mitään sosialivuokrakasarmeja, kertoo mätäkuun alussa toimessaan aloittanut Nuokku-Karhiainen.
Muuten suunnitelmat ovat vielä levällään kuin Jokisen eväät. Tänä vuonna on tarkoitus aloittaa hamkkeen rakennustyöt. Ensi vuonna laaditaan suunnitelmat. Julkista keskustelua käydään hamkkeen jälkeen, kuten tapana on.
-Tällä tavoin vältytään maksavan yleisön ylilyönneiltä.
Valmista aikaisintaan vuonna 2042
Koko alueen poikkeuslupakaavan olisi tarkoitus olla valmis vuonna 2042. Hamelinnan luvitus tullaan Nuokku-Karhiaisen mukaan tekemään osissa, jolloin rakentaminen kaikilla rintamilla voitiin aloittaa hamkkeen ensimmäisenä päivänä.
-Luvat haetaan ja saadaan sitä mukaa kun joku niistä valittaa.
Alueen rahoitusmalli pyritään Nuokku-Karhiaisen mukaan muodostamaan sellaiseksi, ettei kaupungille koituisi kuluja, vaan maksajina toimisivat Helsingistä ja Tampereelta houkutellut lapsiperheet ja eläkeläiset. Osana suuruudenhullua hamketta rakennuskonserni CCCP on jo aloittanut moottoritien katteen eli ns. Katiskan rakennustyöt.
-Ökyalueita ei tehdä ilman pähkähulluja päähänpistoja, Nuokku-Karhiainen sanoo. -Hamelinnasta tulee ainutlaatuinen kaupunkitajuntaa möyrivä elämys.
Arkitehtitoimiston Heebo & Kaiffarit Oky laatima digitaalinen havainnekuva luksuksesta.
|
|
|